maanantai 19. elokuuta 2013

Inkivääripikkuleivät




Päätin leipoa syksyn ensimmäisen sadepäivän kunniaksi. Nämä pikkuleivät ovat yksi lemppareistani. Ohje on Leila Lindholmin kirjasta Pieni pala kakkua -ja paljon muuta. Nämä ovat helppo valmistaa ja vielä helpompi syödä ;) Ohje muistuttaa Wilheemina-keksejä, mutta näiden pikkuleipien juju on inkivääri.


n. 25 kpl

100g voita
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
2 ¼ dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä


1.       Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2.       Sekoita vehnäjauho, sooda, vaniljasokeri ja inkivääri keskenään.
3.       Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja siirappi vaaleaksi vaahdoksi.
4.       Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikinaksi.
5.       Jaa taikina kahtia ja pyörittele palat tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperin  päälle ja painele niita hieman käsillä litteämmiksi. Paina vielä tankoihin haarukalla vinottain haarukan jäljet.
6.       Kypsennä tangot kullankeltaisiksi uunin keskiosassa n. 12-15 min. Älä paista pikkuleipiä liikaa etteivät ne kuivu. Pikkuleivät kovettuvat jäähtyessään. Pikkuleipien tulee sisältä hieman sitkeitä.
7.       Jäähdytä tangoja hieman ja leikkaa ne sitten vinoneliöiksi. Jäähdytä pikkuleivät pellillä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti