maanantai 2. syyskuuta 2013

Whoopie-leivokset / Whoopie pies



Olen jo jonkun aikaa halunnut kokeilla näitä whoopie –leivoksia ja nyt päätin niitä tehdä viikonlopuksi. Pohjat tein Kinuskikissan ohjeella, mutta täytteen tein niistä mitä jääpaapista löysin. Näistä tuli todella hyviä, näitä tekee mieli napata useampikin! J Täytin nämä edellisenä iltana ja suojasin kelmulla, maistuivat todella hyviltä vielä seuraavana päivänä.

Whoopie-leivokset

Taikina

2 dl vehnäjauhoja
2 ½ rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
60 g voita
1 ¼ dl ruokosokeria
1 muna
¾ dl kevytkermaa

Täyte

1dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
n. ¾ dl vadelmahilloa (maun mukaan)


1.       Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2.       Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa muna sekaan.  Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoja ja kevytkermaa.
3.       Laita taikina pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla. (itse pursotin ilman tyllaa, ja hyvin onnistuu sitenkin) Pursota leivinpaperille noin 2 euron kokoisia nokareita, jätä leviämisvaraa.



4.       Paista pohjia keskitasolla n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota leivinpaperista.



5.       Tee täyte. Vatkaa virpikerma löysäksi vaahdoksi. Vispaa sekaan lusikalla notkistettu tuorejuusto sekä vadelmahillo. Laita jäähtyneiden pohjien väliin lusikalla hieman täytettä. Koristele halutessasi tomusokerilla.

2 kommenttia :

  1. Onpa hyvän näköisiä! Blogissasi on muuten monta hyvää reseptiä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos, mukava kuulla! Kävin tutustumassa sivustoonne ja mielelläni liitin blogini sinne.

    VastaaPoista