perjantai 12. syyskuuta 2014

Bostonilainen omena-pekaanipiiras / Apple pecan pie


Tällä viikolla on vietetty Hävikkiviikkoa sekä Omenaviikkoa. Leivonnassa on hyvä hyödyntää tuotteita, jotka ovat menossa muutoin vanhoiksi. Banaanikakku on hyvä esimerkki, sillä siitä tulee parhainta siten että käyttää niitä musta pilkullisia banaaneita, jotka ovat kaikkein makeimpia. Myös vanhaksi menevää fetajuustoa tai kermaviiliä voi hyödyntää ja leipoa suolaisen piiraan. Jos sokerikakku ei kerralla onnistukaan tai kuivakakkua meinaa jäädä yli, niin niistä voi hyvin vielä tehdä vaikkapa suloisia cake popseja lasten iloksi. Kannattaa siis olla luova ja vähentää ruokahävikkiä leipomalla ja ruokaa laittamalla.

Omenaviikon kunniaksi tässä Bostonilaisen omenapiirakan ohje, josta saa ihanan syksyisen ja omenaisen tuoksun kotiin vaikkapa viikonlopuksi.



 Aikaisemmin olen tehnyt tällä ohjeella herkullista omenapiirakkaa, joka myös on todella herkullista. Tämä omena-pekaanipiiras on Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala! Pidän kyllä paljon näistä amerikkalaisista piirasohjeista ja tämäkin oli kyllä hyvänmakuinen, joskin melko makea omenapiiras.  Vaniljajäätelö sopiikin juuri sen vuoksi tämän piiraan seuraksi. Rusinat voi halutessaan jättää pois, myös sokerin määrää voi halutessaan hieman vähentää.


Taikina

150 g kylmää voita
4 dl vehnäjauhoja
½ dl tomusokeria
1 kananmuna
½ rkl vettä

Täyte

12 isoa omenaa
50 g voita
1½ dl fariinisokeria
2 tl kanelia
200 g mantelimassaa
1 sitruunan mehu
100 g kuorittuja pekaanipähkinöitä
1 dl rusinoita

Voiteluun

1 kananmuna
1 rkl maitoa
1 raakasokeria

1.       Nypi kylmä kuutioitu voi vehnäjauhojen ja tomusokerin kanssa pieniksi muruiksi.Lisää muna ja vesi ja sekoita taikinaa juuri sen verran, että se kiinteytyy. Älä vaivaa taikinaa.
2.       Peitä taikina muovikelmulla ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.
3.       Kuumenna uuni 180 asteeseen.
4.       Kuori omena ja poista niistä siemenkodat. Viipaloi omenat paksuiksi viipaleiksi.



5.       Paista omenaviipaleet pehmeiksi voin, fariinisokerin ja kanelin seoksessa kahdessa erässä.
6.       Kaada omenalohkot vadille ja anna jäähtyä.
7.       Raasta mantelimassa omenien päälle, lisää puserrettu sitruunamehu, rouhitut pekaanipähkinät ja rusinat. Sekoita.

8.       Jaa pohjataikina kahteen osaan niin, että toinen on hiukan toista suurempi.
9.       Nosta suurempi taikinapala jauhotetulle leivinpöydälle ja kaaviloi se halkaisijaltaan n. 30 cm pyöryläksi, jonka paksuun on n. 5 mm.
10.   Kiedo pyörylä kaulimen ympärille varovasti ja kierrä auki se 24 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paina taikina varoen kiinni vuoan reunoihin ja jätä riippumaan hieman laitojenkin yli.



11.   Vatkaa kananmuna ja maito keskenään ja voitele seoksella taikinan reuna.
12.   Täytä piiraspohja omenatäytteellä ja kaaviloi pienempi taikinapala. Leikkaa se 1 ½ cm leveiksi nauhoiksi ja aseta ne ruutukuvioiksi piiraan pinnalle. Purista nauhat piiraan reunoihin kiinni ja leikkaa ylimääräinen taikina pois.  Voitele nauhat kananmunaseoksella ja sirota sokeri päälle.

13.   Kypsennä omena-pekaanipiirasta uunin alimmalla tasolla n. 35 minuuttia tai kunnes se on kullanruskea.







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti